Reissun viides aamu lähti käyntiin hyvin nukutun hotelliyön jälkeen Thursossa. Aamupalan antimista löytyi englantilaisen aamupalan peruspilarit, ja uskaliaimmat kokeilivat haggista.

Kello 7:40 autolaivue lähti kohti satamaa, jossa lautta odotti matkaajia. Olemme raumalaisille kiitoksen velkaa vakaasta kyydistä MV Hamnavoella. Meren keinunta tuuditti matkaajat uneen.


Orkneyn saarille saavuttaessa aurinko paistoi ja minibussi odotti satamassa. Suuntasimme kohti European Marine Energy Centren (EMEC) aaltoenergian tutkimuslaitoksen alueelle, jossa meillä oli ennen excua aikaa tutustua paikallisiin laiduntajiin. Sanoin on vaikea kuvailla hajumaailmaa laitumella; edes 10 Wunderbaumia ei tätä hajua olisi peittänyt.
Aallot Orkneyn edustalla voivat olla jopa 18 metrisiä ja alueen aaltoenergiapotentiaali on Euroopan korkeimpia. Tutkimuslaitoksen pääroolissa toimikin itse meri, johon on sijoitettu viisi verkkoonyhdistettyä aaltoenergian testauspaikkaa. Yritykset voivat hyödyntää tätä EMEC:in tutkimustilusta omien teknologioidensa testaamiseen. Samalla testauspaikoista saadaan dataa aaltojen koosta, suunnasta ja vaiheista. Kuulimme erilaisista pilottiprojekteista, joilla aaltojen tai vuoroveden energiapotentiaalia on yritetty valjastaa. Jäämme vielä odottamaan aaltoenergian suurempaa läpimurtoa, mutta naurattihan se päästä esittelemään oma ”Wave-University” ja seurueen ”Mr. Wave”.


Vierailun jälkeen kiertelimme Stromnessin kylässä, sataman edustalla. Hyvien kahvittelujen ja väsyneiden juttujen jälkeen suuntasimme laivalla takaisin. Laivamatkalla 85 pennin sormiansat viihdyttivät retkikansaa hyvän tovin. Hulluilla on halvat huvit.

Laivamatkan aikana pahoinvointi yllätti yhden matkaajista. Tätä ei selitä merenkäyntikään – Meal Deal noutaja haki seuraavan uhrinsa. And then there were twelve.
Illalla saavuimme takaisin Invernessiin. Päivän viimeisteli nuudeli-illallinen sekä live Leijonan Luola, kun Ellamaria ja Jenni pitchasivat 60 punnan iltapäiväteekokemusta tulevalle viikolle Lontoossa. Peace & Love.


-Bella & Iisa