Päivä 5 – Nykyaikaista hiilivoimaa

Aamu alkoi aikaisella herätyksellä, jotta excuporukka kerkeisi varastoimaan laukut hotellin respaan, ja hakemaan aamupalaa juna-asemalta. Valitettavasti yksi reissaamista joutui jättämään tulevan excupäivän välistä sairastumisen vuoksi. Hän siis jäi kuvan mukaisesti lepäämään kuvan mukaisessa hengessä upeaan hotelliin Dortmundissa.

Tämän päivän exculla olisi kyseessä vierailla Uniperin valtavassa Datteln 4 hiilivoimalassa, joka olikin vielä hetki sitten Fortumin omistama eli Suomen valtion ”kruununjalokivi”. Kyseisen laitoksen sähköteho on maksimissaan 1100 MW ja minimissään 200 MW sekä kykeneväinen säätämään tuotantoa jopa 50 MW/min. Voimalaitos siis kykenee hyvinkin joustavaan tuotantoon verrattuna vanhempiin hiilivoimaloihin. Sähkön lisäksi laitos tuottaa kaukolämpöä 380 MW teholla.

Laitos nimensä mukaisesti sijaitsee Dattelnin kunnassa lähellä Dortmundia. Excuporukka matkusti paikalle sujuvasti junalla ja bussilla, jotka yllätykseksi veivät meidät paikalle täsmällisesti. Excu alkoi vierailukeskuksessa, jossa päästiin kuulemaan isännän näkemyksiä Saksan politiikasta, joita voisi ehkä kutsua hieman toivosta luopuneita. 

Vierailukeskuksesta joukko jatkoi vierailua itse laitosalueelle, jossa päästiin hyvinkin kattavasti näkemään, mitä vaaditaan valtavan hiilivoimalan operointiin. Kierroksen aikana pääsimme näkemään mm. kattilan, turbiinin sekä generaattorin. Ehkä hienoin näky oli lauhdetornin sisällä, jossa valtavat vesimassat läheisestä joesta kohtasivat voimalaitoksen ulostulohöyryn sekä savukaasun.

Vierailun aikana excuisännällä oli kattava tietämys voimalaitoksen eri prosesseista ja parametreista. Kuitenkaan vastausta ”ei tiedetty” kuinka paljon päästöjä voimalaitos tuottaa. Virallisten tietojen mukaan laitos täydellä teholla kuluttaa 8640 tonnia hiiltä. Tämän perusteella laitos päästää arviolta noin 15 miljoonaa kilogrammaa hiilidioksidipäästöjä päivässä täydellä teholla. Eli laitos on merkittävä päästölähde.

Excuporukan fiilikset olivat ristiriitaisia vierailun päätteksi. Paljon negatiivista nähtiin laitoksen päästöjen vuoksi, ja ehkä mietittiin huvittuneena, jos Saksa olisikin panostanut ydinvoimaan fossiilisen energian sijasta. Kummiskin vierailu oli teknologisessa näkökulmassa mielenkiintoinen.

Excursion jälkeen suuntasimme julkisilla takaisin hotelille noutamaan säilöön jätettyjä laukkuja. Osa reissaajista jäi hotellin aulaan lepäämään ja toiset lähtivät hakemaan kaupasta eväitä loppupäivän koettelemusta varten.  

Alkuperäinen suunnitelma oli matkustaa iltapäivän ja alkuillan aikana Kölnin kautta Brysseliin. Suunniteltu reitti kyllä toteutui, mutta Deutsche Bahn dieselvetureineen oli suunnitellusta aikataulusta eri mieltä. Puolen tunnin vaihtoaika Kölnissä ei ollut tarpeeksi ja myöhästyimme vaihtoyhteydestä, joka tarkoitti kahden tunnin odottelua Kölnissä.

Kölnin tuomiokirkko, döner ja virvoitusjuomat saivat kuitenkin tämän vaistoinkäymisen kääntymään positiiviseksi tapahtumaksi. Osa isoimpien matkalaukkujen omistajista jättivät laukut rautatieaseman maanalaiseen säilytyslokerikkoon, josta niiden ulos saaminen meinasi aiheuttaa ongelmia. Tämäkin tilanne saatiin lopulta ratkaistua ja juna kohti Brysseliä pääsi starttaamaan kaikki 16 exculaista kyydissään.

Päivän junamatkat erosivat aiemmista matkoista selvästi aiemmista. Ensimmäiseen junaan ei ollut mahdollista tehdä paikkavarauksia ja toisessa junassa olimme myöhästymisen takia ylimääräisiä matkustajia. Näin ollen molemmilla junamatkoilla nähtiin normaalista poikkeavia matkustustyylejä, joissa henkinen ja fyysinen väsymys oli nähtävissä. 

Lopulta pääsimme Brysseliin jo auringon laskettua. Viimeinen siirtymä hostellille ratikalla ja suihkun kautta nukkumaan.

Simeon ja Petja

fiFinnish