Päivä valkeni Invernessin Youth Hostellissa jo kolmannen kerran ja kokeneet konkarit olivat jo hankkineet aamupalakupongit edellisenä päivänä. Invernessin majoitus on ollut tähän mennessä ainoa, jossa on saanut suomalaisen makuhermoille optimoitua suodatinkahvia.
Laivueet lähtivät seilaamaan aamukasteen saattelemina kohti Edinburghia, jossa oli riskialttiisti sovittuna excursio arvioidun saapumisajan tuntumaan. Ei ollut siis varaa virheisiin. Uljaille kuljettajillemme mahdottoman haasteen aiheutti kuitenkin Edinburghin keskipäivän ruuhka ja saapumisajoissa alkoi tulla hajontaa. Aikaisemmin suunniteltu lounas vaihtuikin nopeasti jo klassikoksi muodostuneeseen Meal Dealiin.

Meal Deal toimitteli aikaisemman ennustemallin mukaisesti ja knockasi yhden kuljettajista pois pelistä, juuri excursion aloittamishetkellä.
Tämän päiväinen excursio oli koko Edinburghin ylpeyden aihe ja ”money cow”, jos esittelijäämme on uskominen nimittäin kaupungin ainoa jätteenpolttolaitos, jossa poltetaan jätettä noin 150 tonnia vuodessa ja tuotetaan sähköä 13 MW teholla.
Tällä hetkellä laitoksessa tuotetaan pelkkää sähköä mutta muutaman kuukauden päästä kaupunkiin on tulossa ennen kuulumatonta teknologiaa nimittäin ensimmäinen kaukolämpöjärjestelmä uudelle asuinalueelle, johon laitoksen on määrä toimittaa lämpöä. Edelleen laitoksen pääasiallinen tulonlähde on kuitenkin jätteenkäsittely, jonka osuus laitoksen liikevaihdosta on noin 80-90 %.

Excursion jälkeen palautimme hyvin palvelleet automme ja viimeisimmän haasteen autojen kanssa aiheutti erittäin ahdas vuokraamon piha. Hertzin henkilökunnan parkkeeraustaidot olivat omaa luokkaansa ja työntekijä rutiininomaisesti kipusi peräkontista ulos, koska ovia ei saanut enää auki.
Verrattuna ensimmäisen yön Edinburgh majoitukseen, uudessa majapaikkamme on ihan pelipaikoilla ja kuutiometri per majoittuja on moninkertainen. Kirjasimme itsemme sisään ja lähdimmekin pian yhteiselle illalliselle juhlistamaan professorimme Ilkka Kepon viimeistä iltaa, jonka täytyy palata Suomeen vastaanottamaan uusia fukseja.

Toinen vaihtoehtoinen teoria on, että Ilkka tuli järkiinsä viimeistään Ylämaiden vaelluksella ja päätti hyödyntää mahdollisuuden heti, kun ensimmäinen kansainvälinen lentokenttä tuli näköpiiriin.
Joka tapauksessa haluamme kiittää Ilkka Keppoa mainiosta reissusta, heittäytymisestä, mainioista ajamisesta ja erityisesti kärsivällisyydestä.
Illallisravintolassa tarjottiin yllättäen oikein maistuvaa ruokaa, joka ei ole ollut muuten vallitseva teema. Useammat myös rohkenivat ottamaan ensimmäiset viskimaistelulautaset ja kokeneimmalla viskinharrastelijalla maistettujen viskien lukumäärä reissulla lähenee jo kahtakymmentä. Ravintolasta matka jatkui Edinburghin yöhön, jossa viskiharrastelijamme hävisi sivukylän viskibaariin, josta löytyi 2002 pullotettu viski ”kohtuuhintaan”, kun muut painelivat Boston Bar nimiseen pubiin, jossa meno ei ainakaan rauhoittunut.

Viimeinen soturi lähti vielä viereiselle klubille, kun muut painoivat päätä tyynyyn.
-Olli ja Lauri