Fuusio, fissio – ihan sama, kunhan loma alkaa

Aamulla reissuporukka heräsi uuteen päivään väsyneissä mutta innokkaissa tunnelmissa – edessä oli reissun viimeinen excursio! Ennen exculle lähtöä matkaseurue pääsi nauttimaan vielä reissun viimeisen Ibis budget -hotelliketjun aamiaisen, mikä osoittautui harmillisesti hieman suppeaksi. Aamiaiselta puuttui muun muassa croisantit ja appelsiinimehu! Kuitenkin kahvi osoittautui edellistä Ibis budget -hotellia paremmaksi. Lisäksi matkaseurue pääsi näkemään ikkunasta hieman toisenlaisen aamupalan nauttimista, nimittäin kadunkulmalla kaasumaisessa muodossa. Aamiaisen ja laukkujen säilytykseen siirtämisen jälkeen matkaseurue pääsi hyppäämään excubussiin hyvissä tunnelmissa.

Päivän excursiokohteena toimi ITER, joka on tokamak-tyyppinen fuusiovoiman koelaitos, jolla pyritään osoittamaan että fuusiovoimalaitoksen rakentaminen on teknisesti mahdollista. Erityisesti tavoitteena on, että laitos pystyisi tuottamaan enemmän energiaa kuin sen oma käyttö on. Projekti aloitettiin vuonna 2006, ja alunperin hankkeen piti valmistua jo vuonna 2016. Tänä vuonna kuitenkin tiedotettiin, että ensimmäinen plasma reaktorissa olisi vuonna 2036 ja täyden tehon fuusio nähtäisiin mahdollisesti vuonna 2039.

Matkasimme laitosalueelle bussilla, jonka jälkeen meitä vastassa oli oppaita. Iloksemme eräs oppaistamme oli suomalainen! Laitosalueelle päästyttyä saimme kuulla esityksen muun muassa ITERin rakennusvaiheista, aikataulusta sekä laitoksen teknisistä ratkaisuista. Erityisesti matkaseurueelle jäi mieleen reaktorissa olevat valtavat lämpötilavaihtelut, materiaalien kestävyyteen liittyvät haasteet sekä epätietoisuus hankkeen aikataulusta. 

Esityksen lisäksi pääsimme kiertelemään itse laitoksen sisälle. Vaikka laitos oli vielä rakennusvaiheessa, pääsimme kuitenkin näkemään yllättävän paljon laitoksen keskeisimmistä rakenteista. Näimme muun muassa reaktoriin asennettavia valtavia magneetteja sekä itse reaktorin paikaksi suunnitellun sylinterin muotoisen rakenteen. Päällimmäisenä laitoksella vierailun jälkeen osallistujille jäi positiivisen yllättynyt tunne kaikesta siitä mitä excun aikana pääsimme näkemään, vaikkakin itse hankkeen yleisestä toteutuksesta ja aikataulusta mietteet olivat hyvin ristiriitaiset. 

 

Excun jälkeen suuntasimme takaisin Marseilleen hakemaan laukut hotellin säilytyksestä sekä lounastamaan. Hotellilla sanoimme myös heipat matkassamme mukana olleelle työelämäprofessori Jaakko Jääskeläiselle, joka lähti tässä vaiheessa kohti lentokenttää ja Suomea.

 

Osa porukasta löysi kasvisruokaravintolan, joka osoittautui suosituksi monen päivän raskaampien annosten jälkeen. Osa kuitenkin suuntasi vielä kerran tuttuun ja turvalliseen kebab-ravintolaan. Lounaan jälkeen matkaseurue pääsi virallisesti jo kovasti odotettuun lomatunnelmaan, ja suuntaamaan vauhdilla junalla kohti aurinkoista Nizzaa! 

Melko hikisen junamatkan jälkeen matkaseurue pääsi yllättymään positiivisesti hotellille saapuessaan. Nimittäin rakennuksesta löytyi ilmastointi eikä jälkeäkään ylimääräisistä huonetovereista! Etenkin Ladies of LVK oli kuin seitsemännessä taivaassa saatuaan tietoonsa, että heillä olisi käytössään kaksikerroksinen huoneisto. Nopean virkistäytymisen jälkeen osa porukasta päättikin mennä illallistamaan suoraan hotellin alakerrasta löytyvään ravintolaan. Ruokailun jälkeen lähdettiin suunnistamaan kohti merta, johon kuitenkin vain kaksi rohkeinta uskalsi pulahtaa mustana ammottavaan veteen.

Pitkän reissaamisen jälkeen osalla matkalaisista alkoi vaatteet hupenemaan, johon osa löysi ratkaisuksi viereisen pesulan, kun taas toiset läheisen Lidlin. Kaljakopat ja uudet kalsarit mukana kelpasikin siirtyä ruokailun kautta rannalle vielä hieman viilentymään. (Kalsarikännit jäivät kuitenkin tällä kertaa väliin.) Tässä vaiheessa eri seurueet menivätkin hieman ristiin sillä rannalle siirtyneet eivät kuitenkaan toisiaan kohdanneet ilmeisen läheisestä sijainnista huolimatta. Ilta päättyikin nopeasti, sillä aikainen aamu rupesi pian matkalaisia painamaan ja nukahtaminen kävikin nopeasti seuraavan päivän snorkalaus jo mielessä.

Emma Kuula & Liisa Ryhänen

fiFinnish