Päivä alkoi aikaisin lähdöllä Emdenistä, josta junailimme Münsterin kautta Dortmundiin, Saksan ”teknologia-, koulutus- ja kulttuurikeskukseen” (lähde: chatgpt). Tietty Dortumund on kotikaupunki maailmankuululle jalkapallojoukkueelle Borussia Dortmundille (BvB). Jalkapallokulttuuri näkyi joka kadunkulmassa! Osa retkukunnasta kävikin pyörimässä stadionin kulmilla, koska itse stadionille ei pääse, ellei siellä pelata. Harmillisesti kaikki kotijoukkueen pelit ovat viikonloppuisin. Onneksi auki oli kuitenkin suuri fanikauppa, jossa oli tarjontaa kaikille vauvasta vaariin, muun muassa puutarhaletkusta oluttuoppiin.

Toiset retkikuntalaiset nukahtivat suurin piirtein jo hotellin portaille (jotka tosin prameat olivatkin), ja osa lähti katsomaan Phoenix des lumieres -valomuseota. Museossa oli audiolla höystettyjä tunnettujen taiteilijoiden teoksia. Loppu retkikunta puolestaan kävi sanomassa Prost! paikallisessa kuppilassa kera puolen litran tuoppien. Shoppailuakin yritettiin, mutta teollisuuskaupungin maratonkenkätarjonta ei täyttänyt odotuksia. Kirkontorniin ehdittiin katselemaan näköaloja ja sieltä jo tiirailtiin huomisen excukohdetta, Datteln 4:sta.


Illalliselle lähdettiin poispäin keskustasta, pohjoispuolelle Dortmundia. Metrosta maan päälle päästyämme olikin edessä alue, jota kuvailtiin internetin syövereissä sanoin ”Nordmarkt: missä piripäät ja lapset elävät harmoniassa”. Olimme luonnollisesti hieman järkyttyneitä alueesta, mutta ravintola puolestaan oli ihan kiva! Illallinen oli salaattipainotteinen, mutta se ei haittaa pizzojen ja kebabien jälkeen. Illallisella myös annettiin nimi suolaluolaexcursiolta saadulla maskottioravalle. Tiukan äänestyksen jälkeen nimi saatiin annettua, sanottakoon tänne nyt vain lyhyt versio: Yorma.
ps. Professori Jaakko Jääskeläinen liittyi illalla retkikuntaan, myöhästyttyään 2,5h lentokoneen moottorivian vuoksi.
Sonja Nurmiainen & Inka Arposalo